Touretten oireyhtymä ja nykimisoireet (tics) alkavat useimmiten seitsemän vuoden iässä ja johtuvat aivojen signaalijärjestelmässä olevasta epätasapainosta. Diagnoosi voi tuntua elinkautistuomiolta, etenkin vakavasti sairastuneen lapsen vanhemmista. Mutta nykimisoireet katoavat monien kohdalla täysin tai osaksi, ja toiset taas oppivat käsittelemään niitä.
Touretten oireyhtymä kuuluu diagnoosiryhmään, jota kutsutaan neuropsykiatrisiksi toimintarajoitteiksi, koska aivot toimivat toisin kuin normaalisti. Tässä tapauksessa se aiheuttaa motorisia ja äänellisiä tic-oireita. Tic-oireet ovat enemmän tai vähemmän refleksinomaisia liikkeitä kuten esimerkiksi silmien räpyttely, olkapäiden kohauttelu, kakistelu tai esineiden koskettelu.
Monet yhdistävät tic-oireet hävyttömyyksiin tai sopimattomiin kommentteihin. Sitä kutsutaan koprolaliaksi, josta kärsii pieni osa Touretten oireyhtymää sairastavista.
Kymmenellä prosentilla on ollut tic-oireita joskus lapsuudessaan, mutta useimpien kohdalla ne ovat ohimeneviä. 0,6–1 prosenttia kehittää niin paljon motorisia ja äänellisiä tic-oireita, että Touretten oireyhtymän diagnoosi on aiheellinen. Touretten oireyhtymän diagnoosi vaatii myös, että tic-oireet alkavat ennen 18. ikävuotta, ja että ne ovat esiintyneet tauotta vähintään vuoden ajan.
Toimintarajoite on yleisempi pojilla, ja se on perinnöllinen.
Touretten oireyhtymä voi olla hyvin hankala juuri koulunsa aloittaneelle lapselle. Heidän oma kokemuksensa äänistä ja liikkeistä vaihtelee. Jos lapsella sen lisäksi on lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksia, keskittymisestä voi tulla hyvin vaikeaa.
Useimmilla, joilla on Tourette, on myös ADHD ja monilla myös OCD-diagnoosi. Toimintarajoite voi vaihdella paljon ja muuttua vaikeista monien tic-oireiden kausista sellaisiin, joissa niitä tuskin huomaa. Stressi saattaa pahentaa oireita monilla.
Useimpien kohdalla oireet vähenevät tai katoavat aikuisena. Jos niin ei tapahdu, monet oppivat hallitsemaan tic-oireita niin paljon, ettei ympäristö huomaa niitä, mutta kotona he antavat niiden ilmetä.
Useimmat voivat elää hyvää ja sosiaalista elämää rajoitteen kanssa. Ymmärtävällä ympäristöllä on suuri merkitys.
Toimintarajoitteella ei ole minkäänlaista yhteyttä älylliseen lahjakkuuteen. Keskustelua on käyty yhteydestä Touretten ja luovan lahjakkuuden välillä, esimerkiksi Mozartin kohdalla.
Jos tic-oireet vaivaavat lasta pitempään, apua voi hakea. Lapsen käyttäytymisen syyn ymmärtäminen voi olla vaikeaa, ja mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsi diagnosoidaan, sitä helpommin toimintarajoite on hallittavissa lapsen kasvaessa. Tietojen ja lisätietämyksen kautta ympäristö oivaltaa, että sairastuneella on vaikeaa ohjata tic-oireita tahdollisesti.
Lapsen iästä riippuen yhteyttä voidaan ottaa terveyskeskukseen, koulusairaanhoitoon, bup-vastaanottoon tai neuvolaan. Diagnoosin asettamiseksi lääkärin on myös karsittava pois tic-oireiden muut syyt.
Jos lapsen tic-oireet koetaan hyvin toimintaa rajoittavina, ammattiapua on saatavilla. Koulun antaman ylimääräisen tuen lisäksi voi lääkehoito ja kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT) olla avuksi. Myös omaiset voivat tarvita tukea ja koulutusta pystyäkseen tukemaan sairastunutta.
Faktantarkistaja: Eric Donell, psykiatrian erikoissairaanhoitaja ja Riksförbundet Attentionin varapuheenjohtaja.
Muokattu viimeksi 20.12.2023