Suru ja surutyö

Mitä suru on?

Surun kokeminen on muutakin kuin vain surua. Se on luonnollinen tunteenomainen reaktio suureen menetykseen kuten läheisen kuolemaan tai eroon. Surua voivat aiheuttaa myös suuret elämänmuutokset, kuten lasten muuttaminen pois kotoa, työpaikan menettäminen sekä eläköityminen, jolloin ei enää tunne olevansa tarpeellinen.

Useimmat ihmiset kokevat surua suurten menetysten tai muutosten jälkeen. Se on välttämätön prosessi, jossa käsitellään tapahtunutta ja löydetään tapoja muutokseen mukautumiselle. Se voi olla vaikea ja kivulias siirtymävaihe etenkin, jos se on ollut jotakin, millä on ollut suuri merkitys.

Monille ovat suru ja kyyneleet sama asia. Mutta reagointitapoja voi olla monia. Valtava väsymys, mielialan heilahtelut, keskittymisvaikeudet, rauhattomuus ja unettomuus voivat olla oireita surusta. Suru saattaa tuntua kehossa vatsakipuina, painona rinnassa ja menetettynä ruokahaluna. Ikääntyneimmillä ovat diffuusimmat oireet ja masennus ennen kaikkea tavallisia.

Miten suru vaikuttaa elämään?

Jokaisen suru on ainutlaatuinen, eikä oikeaa suremistapaa ole olemassa. Yleensä ei jakseta yhtä paljon kuin tavallista, ja itseensä kohdistuvia vaatimuksia on jonkin aikaa tarpeellista alentaa.

Tapahtunutta pohditaan usein. Joskus surevat ihmiset kokevat näkevänsä tai kuulevansa kuolleen henkilön. Myös se on luonnollinen reaktio, eikä merkitse psyykkistä sairautta.

Uskallus näyttää tunteitaan on tärkeää. Kaiken pitäminen sisällään voi johtaa yritykseen paeta surua työskentelemällä tai matkustamalla liikaa. Se voi johtaa myös destruktiiviseen käyttäytymiseen kuten tabletteihin, alkoholiin tai liialliseen pelaamiseen. Senkaltaiset teot voivat työntää surua loitommalle ja aiheuttaa vielä huonompaa oloa.

Usein puhutaan suruvuodesta. Se tarkoittaa, että suuren menetyksen käsitteleminen vie vähintään vuoden. Läheisen kuoltua kaikki ensimmäistä kertaa ilman läheistä vietettävät juhlapäivät voivat olla erityisen arkaluontoisia.

Tuleeko muutosta parempaan?

Sureva saattaa tuntea, ettei elämästä koskaan enää tule hyvää. Näin ei ole. Vaikka se olisi kuinka tuskallista, siitä on kuitenkin selvittävä.

Ensimmäinen askel on antaa itsensä surra. Usein koetaan myös muita tunteita, kuten kiukkua, ahdistusta ja syyllisyyttä. Sellaiset tunteet eivät ole väärin, vaikka ne saattavat tuntua hämmentäviltä.

Ajatusten ja tunteiden pukeminen sanoiksi tekee niistä yleensä ymmärrettävämpiä. Keskustele jonkun luotettavan henkilön kanssa, mielellään jopa useamman. Usein tarvitaan useita keskusteluja pidemmän ajan kuluessa. Myös ajatusten kirjoittaminen muistiin voi auttaa. Tukipuhelimeen voi myös soittaa.

Kaiken ollessa kaoottista eikä minkään tuntuvan mielekkäältä, on tärkeää yrittää pitää päivittäiset rutiinit. Ehkä työntekoa ja muuta stressiä on tarpeellista vähentää, mutta pyri säännöllisiin ateria- ja unitottumuksiin. Ole haluttaessa ja tarvittaessa yksin, mutta älä sulkeudu kokonaan sisään. Tuen vastaanottaminen muilta on usein tärkeää eteenpäin pääsemiseksi.

Yritä omistautua mielekkäiltä tuntuville toimille ja suhteille. Tärkeänä osana suruprosessia on muistuttaa itseään asioista, jotka yhä antavat elämälle merkitystä. Se voi olla omaiset, työ, vapaa-ajanharrastukset tai ehkä sinua tarvitseva lemmikki. Uuteen mielekkääseen toimintaan kuten tukiryhmään tai vapaaehtoistyöhön hakeutuminen on myös vaihtoehto.

Tilanteen käsittely voi omaisena olla vaikeaa ja pelottavaa. Kuuntelulla, arkiaskareissa auttamisella tai vain läsnä olemisella on äärimmäisen suuri merkitys. Välttely ja vaitiolo on usein kärsivälle pahinta. Tiedustele henkilön tukitarpeita ja miten ne halutaan tehtävän.

Mistä tukea ja apua saa?

Vakavammissa tapauksissa, kuten nuoren kuolemantapauksessa, ei aika aina ole riittävää toipumiselle. Jos itse tai omainen tuntee jumittuneensa alakuloisuuteen tai epäilee masennusta, kannattaa hakea ammattiapua. Näin on myös, jos henkilö on jäänyt kiinni destruktiiviseen käyttäytymiseen kuten pelaamiseen tai alkoholiin, eikä halua enää jatkaa elämää.

Terveyskeskus voi antaa ohjausta ja tarvittaessa lähetteen kuraattorille tai psykologille. Jos uniongelmat ovat pitkäaikaisia, niihin saa apua. Myös monet yhdistykset ja organisaatiot tarjoavat tukea surussa.

Faktantarkistaja: Siri Helle, psykologi, kirjailija ja luennoitsija.

Muokattu viimeksi 8.5.2024