Jokaisen ihmisen mieliala vaihtelee eri elämänvaiheissa. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalla saattaa esiintyä kausia, jolloin mieliala on voimakkaasti muuttunut. Silloin on kyseessä kausi, jolloin hän on masentunut, maaninen tai hypomaaninen. Niiden välissä on terveitä kausia, usein usean vuoden kestäviä.
Kausia kutsutaan kohtauksittaisiksi tai sairausepisodeiksi. Maanisen tai hypomaanisen jakson aikana sairastunut on huomattavasti tavallista aktiivisempi ja saattaa tuntea hyvin voimakasta riemun tunnetta. Käänteisesti voi esiintyä masennusjaksoja, jolloin hän on jatkuvasti apea ja voi kokea toimintakyvyn voimakkaasti alentuneen.
Jaksojen vaihtelu henkilöstä henkilöön riippuu kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyypistä.
Ainakin sairauden alussa voivat ulkoiset tapahtumat, stressi ja yleinen rasitus laukaista sairausjakson käynnistymisen.
Ensimmäiset oireet esiintyvät tavallisesti teini-iässä tai nuorena aikuisena. Sairaus on elinikäinen siinä mielessä, että sairastumisjakson puhkeamisvaara säilyy, mutta hoito voi pitää jaksot loitolla pitkiä kausia. Riski sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön jossakin elämänvaiheessa on 1–2 prosenttia, ja luku on suunnilleen sama maailmanlaajuisesti.
Mania ja hypomania voivat aiheuttaa harkintakyvyn katoamisen, mikä vaikuttaa suhteisiin, työhön ja talouteen. Sairastunut saattaa esimerkiksi käynnistää useita hankkeita, haltioitua, tulla liiallisen sosiaaliseksi, mikä voi johtaa enemmän tai vähemmän vakaviin seurauksiin. Hän on usein hyvin aktiivinen, ja unen tarve on hyvin pieni. Itseluottamus on normaalia huomattavasti suurempi, ja loistavien ideoiden, ihastusten, yöelämän ja käynnistettyjen hankkeiden kyseenalaistaminen aiheuttaa ärtymystä.
Hypo tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa alle/alla, ei kokonaan. Hypomanian ja manian oireet ovat samankaltaisia, mutta mania on vaikeampi. Maanisen on helppo kadottaa todellisuudenkäsityksensä, ja hän saattaa saada psykooseja. Hypomaniassa todellisuudenkäsitys ei katoa, ja oireet ovat lievempiä. Mania- ja hypomaniajaksojen jälkeen on tavallista ajautua masennukseen. Masennus voi olla niin syvä, että saa itsemurha-ajatuksia ja -suunnitelmia. Ne ovat joskus niin vaikeita, että ne päättyvät itsemurhayritykseen.
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön suurin riskitekijä on geneettinen. Usein perheessä tai suvussa on muitakin sairastuneita.
Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä on alaryhmiä. Sairaus jaetaan tavallisimmin tyypin I ja II kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ykköstyypin häiriössä on ollut vähintään yksi maniajakso ja useimmiten myös masennuksia. Kakkostyypin häiriössä on esiintynyt hypomania- ja masennusjaksoja, muttei syvempää maniaa.
Jos epäillään kaksisuuntaista mielialahäiriötä, on hakeuduttava psykiatriselle vastaanotolle. Siellä tehdään alustava arviointi. Sitä seuraa selvitys, joka osoittaa, onko kysymyksessä kaksisuuntainen mielialahäiriö vai ei.
Sairaanhoito tarjoaa tehokasta ennaltaehkäisevää hoitoa, jota on tärkeää saada, koska sairaus voi vaikuttaa koko elämään, ja itsemurhariski on suuri. Lääkehoito on tarpeellinen sekä sairausjaksoista selviämiseksi että uusien ehkäisemiseksi. Sekä sairastunut että hänen ympäristönsä tarvitsevat tietoja sairaudesta tunnistaakseen aikaiset merkit ja vähentääkseen uusiutumisvaaraa. Koulutusta tarjotaan tavallisesti sekä sairastuneelle että hänen omaisilleen.
Hyvä vuorokeskustelu hoitotahon kanssa on tärkeää. Jotkut henkilöt tarvitsevat psykoterapiaa. Toinen tapa ehkäistä uusia episodeja on tehdä hoitosuunnitelma, jos henkilö tai hänen ympäristönsä havaitsevat aikaisia merkkejä lähestyvästä sairausjaksosta. Sairausloma voi myös olla tarpeellinen jonakin kautena ja tarvittaessa myös sairaalahoito.
Faktantarkistaja: Mikael Landén, psykiatrian professori ja yliopistollisen sairaalan ylilääkäri.
Muokattu viimeksi 7.12.2023